Translate

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sukutaulut ja puu päivitetty

Suurkiitokset Tuulikki Kilpeläiselle, jolta kuulimme Helenan kanssa monta mielenkiintoista tarinaa Karhun suvun vaiheista.

Olen myös löytänyt muutamia uusia henkilöitä puu latvaan. Olen pyrkinyt varmistamaan yhteydet "kahdelta taholta" eli vanhempien ja lasten tiedoista.

Tuulikilla oli arvelu, että "esi-isä" Karhu olisi muuttanut jossain vaiheessa Pohjanmaalta kotivävyksi Valkjärvelle. Onko muuta tietoa?


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Karhun tila Valkjärven Valkeamatkassa

Sivun oikeassa reunassa olevan Valkeamatkan karttalinkin takaa aukeavaan karttaan on merkitty talollinen Antti Karhun (1898-1943) asuintalo.

Antti Karhu lunasti talon, 10ha viljeltyä, metsää ja kotieläimiä sisältäneen tilan itselleen marraskuussa 1901, jolloin vuokraviljelijästä tuli talollinen.

Antin jälkeen taloa isännöi hänen poikansa Matti Karhu (1871-1941), joka löysi lähinaapurista puolisokseen Alina Mörön (1875-1936).

Matti ja Alina saivat neljä poikaa (August, Toivo, Jalmar ja Ruudolf) ja kolme tytärtä (Anna, Hilja ja Elina).

Alkuperäiset Karjalan kartat löytyvät täältä:
http://www.karjalankartat.fi/

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Valokuvalinkit lisätty

Lisäsin oikeaan laitaan linkkejä lähinnä 50- ja 60-luvun valokuvia sisältäviin kansioihin. Kansioissa on joitain huomattavasti vanhempiakin "helmiä".

Valokuvat on skannattu Leila ja Eino Nässin sekä Anita ja Kalevi Karhun hallussa olleista valokuvakansioista.

Kuvia voi kommentoida nimeämällä henkilöitä ja/tai kuvanottopaikkoja. Tietysti myös kaikki kuviin liittyvä lisätieto on tervetullutta.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Sukutaulut suomeksi

Nyt sukupuut ja taulut ovat kääntyneet suomen kielelle ja saaneet myös jonkin verran lisää tietoja.

Edelleen lisätiedot ja kommentit ovat erittäin tervetulleita.

Ari

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen versio sukupuusta on nyt netissä


Puussa näkyy Tiian, kuten tietysti myös Mikon, Anun ja Anna-Kaisan, suorat esivanhemmat niin pitkälle historiaan kuin heitä on löytynyt: 11 sukupolvea.

Oikeasta laidasta löytyvät linkit sukupuuhun, sukutauluihin ja muuhun materiaaliin. Päivitän tietoa ja tarinoita sitä mukaan kun niitä kertyy.

Osittainen englannin kieli ja sivujen karu muoto johtuu siitä että ne on tulostettu suoraan off-line sukuhistoria ohjelmasta (Legacy). Ainakin toistaiseksi pidän ulkoasun tällaisena, koska se mahdollistaa helppon ja nopean tavan päivittää sivuille uutta tietoa.

Kaikki kommentit, lisätiedot, tarinat, huomautukset virheistä jne. ovat tervetulleita.